maanantai 30. toukokuuta 2016

Opetusta odotellessa oppiminen voi karata

Oppilaat tulevat luokkaan ja odottavat. Ensin sitä, että kaikki ovat luokassa, sitten sitä, että, kaikki ovat valmiita opiskeluun ja lopuksi vielä sitä, että kaikki saavat kirjat ja kynät esille. Odottava opettaja on lempeä, hän antaa kaikille heidän tarvitsemansa ajan, ei tuskastu hitaaseenkaan vauhtiin ja  varmistaa sen, että kaikki pääsevät mukaan. Lopulta opetetaan ja annetaan ohjeita.

Entä jos ei tarvitsisikaan odottaa? Jos oppiminen olisikin järjestetty siten, että lapsella on mahdollisuus ottaa siitä itse vastuuta. Hän voisi tulla välitunnilta luokkaan ja ryhtyä hommiin riippumatta siitä, mitä luokan muut oppilaat tekevät. Hän tietäisi, mitä pitää tehdä, mitä saa tehdä ja mitä sitten tehdä, kun on oppinut tavoitteeksi asetetut asiat.

Koulumme on pullollaan oppia odottavia oppilaita, jotka osaavat ryhtyä toimeen, pysyä tehtävässä ja harjaannuttaa opiskelun taitoja ihan itsekseenkin. Heille samantahtiseen opiskeluun pakottaminen tarkoittaa odottamista ja hidastelua. Oppitunnin oikea tavoite hämärtyy, kun rauhoittumisen odottelusta tulee pääasia. Opiskelusta syntyy kuva määrätyn tehtävän tekemisenä ja ohjeen tarkkana noudattamisena.

Vaikka suurten joukkojen ohjaamiseen liittyy aina väistämättä myös odottelua, oppimisen järjestämisessä sitä voidaan merkittävästi vähentää. Uuden opetussuunnitelman tuomista muutoksista tämä vastuun siirtäminen oppilaalle ja samantahtisuuden vähentäminen ovat ensisijaisimmat muutokset. Ilman niitä moni muu opetussuunnitelman uudistus ei voi toteutua. Tämän sivutuotteena opettajalta liikenee enenmän aikaa niille oppilaille, jotka tarvitsevat enemmän tukea.

Leikkimielisesti voimme laskea, että jos lapsi yhdeksän vuoden peruskoulun aikana odottaa joka oppitunti 5 minuuttia, on hän päättötodistuksen saadessaan odottanut yhteensä yhden kouluvuoden.