sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kun kunnioitusta ei ole

Ihmisen kohtaaminen on jalo taito, jota tarvitaan ennen kaikkea koulussa. Kohtaaminen ei ole vain toiselle juttelemista tai kuuntelua. Se ei automaattisesti tapahdu, vaikka oltaisiin sovussa tai halattaisiin. Kun kohtaa ihmisen aidosti, sellaiset asiat, kuin menneet tapahtumat, häpeä tai syyllisyys, eivät ole mukana. On vain ihminen, joka myötäelää toisen tunnetta ja auttaa.

Peruskoulu kuuluu kaikille lapsille. Koulun tehtävä on antaa mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen ihan jokaiselle. Kun maailma muuttuu ja monimuotoistuu, voimme yhä harvemmin pitää tiettyjä taitoja, tietoja tai arvoja itsestäänselvyyksinä, vaan meidän tulee tehdä työtä niiden eteen. On turhauttavaa huomata, kuinka vanhempia ihmisiä ei kunnioiteta, opettajaa ei totella, aikuisille valehdellaan tai toisen (koulun) omaisuutta rikotaan välinpitämättömästi.

Meillä on koulussa selkeät säännöt sekä arvot ja niiden noudattamista vaaditaan jämäkästi. Se ei kuitenkaan aina yksin riitä. Koemme koulussa jatkuvasti tilanteita, joissa toistuva ohjaaminen, vaatiminen ja jopa rankaiseminen eivät tunnu kasvattavan lasta oikeaan suuntaan. Samat lapset valitsevat yhä uudestaan väärin.

Näiltä lapsilta puuttuu yhteisöllisyyden kokemus. He eivät koe me-henkeä. Kukaan ei haluaisi loukata läheistään tai rikkoa omaansa. Kaikki haluavat hyväksyntää omaan lähipiiriin kuuluvilta aikuisilta, heitä totellaan ja heille puhutaan totta. Koulu on näille lapsille ainakin ulkopuolinen tai joillekin jopa vastustaja. Koulun aikuista vastaan tulee puolustautua, jotta elämässä selviää. Näillä lapsilla ei ole luottamusta siihen, että opettajan toiminta on myös heidän parhaakseen. On ihan sama miten jämäkästi heitä ohjaa ja rankaisee, heille kyse on taistelusta. Jotta taistelu voi loppua, toisen on laskettava ase ensin.

Perusturvallisuus on elinehto. Ilman sitä ei opi tunnistamaan omia vahvuuksiaan tai heikkouksiaan, ei koe ryhmähenkeä, ei motivoidu opiskelemaan tai iloitse onnistumisesta. Perusturvaton on kuin suojaton vihollisten keskellä. Kaikkea ja kaikkia pitää varoa tai ainakin epäillä. Rentous ja empatia ovat vieraita asioita. Perusturvallisuuden kivijalka on kohtaaminen, toisen hyväksyminen puutteineen päivineen. Se ei ole samaa, kuin väärien tekojen hyväksyminen. Se on ajan antamista lapselle. Se on sitä, ettei "tiedä" kaikkia vastauksia toisen puolesta, vaan kuuntelee ennakkoluulottomasti. Parhaimmillaan se on hyvän näkemistä siellä, missä muut eivät ole sitä nähneet.

Lapsi, joka kokee, että hänestä välitetään, uskaltaa. Uskallusta tarvitaan heikkouksien tunnustamiseen, toiselle kiitoksen antamiseen ja yrittämiseen. Silloin voi syntyä toive paremmasta elämästä ja onnistumisesta ilman taistelua. Herää kokemus meistä - yhteisestä ryhmästä.

Koulun nykyiset rakenteet eivät tue kohtaamista. Aikuisten päivä on tiukkaan aikataulutettu ja siitä poikkeaminen lipsahtaa nopeasti virkavirheeksi. Toivon, että uudistaessamme oppimista uuden opetussuunnitelman myötä, löydämme keinoja arjen kohtaamisten lisäämisessä.





maanantai 11. huhtikuuta 2016

Millainen on uusi, hyvä koulu? - ja muita vaikeita kysymyksiä

Ehkä vedenjakajalla käy aina näin? Kun opetussuunnitelma ja oppimisympäristöt ovat muuttumassa, ilmassa on samaan aikaan sekä innostumista että pelkoa. Julkisen keskustelun vahvoja näkemyksiä lukiessani mieleeni on noussut kysymyksiä, joihin kaikkiin minulla ei ole vastauksia. Jos sinulla on, luen ne mielelläni kommenteista.

Suomen PISA-tutkimuksen tulosten heikkeneminen (HS 11.2.2016) on heittänyt häpeän viitan kiitetyn peruskoulumme päälle.  Erityisesti heikkojen tulosten määrä oli lisääntynyt merkittävästi. Mitä tästä pitäisi ajatella? Eikö meillä enää osata opettaa? 

Mittaavatko vanhat mittarit uusia taitoja? Ovatko jotkin taidot heikentyneet, mutta mitään ei ole tullut tilalle? Uuden opetussuunnitelman keskeinen muutos on laaja-alaisen osaamisen tavoittelu. Elämässä tuikitärkeät taidot mm. ajattelu ja oppimaan oppiminen tai kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu eivät ole vielä päässeet laajoihin kansainvälisiin tutkimuksiin mukaan. Kun oppimisen tavoitteet muuttuvat - tulee jotain osaamista lisää - voisiko se tapahtua ilman, että jokin aiemmin osattu heikkenee? Pitääkö meidän siis huolestua PISA-tuloksista? Vai onko niin, että se mittaa ainakin osittain sellaisia taitoja, jotka kuuluu siirtää "must-know -osastosta" "nice-to-know -osastoon"? On vaikea uskoa, että kukaan olettaa muutoksen tarkoittavan vain tärkeiden sisältöjen ja taitojen lisäämistä, ilman että jonkin muun harjoittelua vähennetään. Mikä siis joutaa romukoppaan, kun uusi ja uljas valtaa aikaa ja aivokapasiteettia? 

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila toi Ylen sivuilla 8.4.2016 esiin huolen kouluhyvinvoinnin heikentymisestä. Kiusaamisen yleisyys ja koulu-uupumus saivat Kurttilan pohtimaan yhteiskunnallisia ratkaisuja näihin kiistatta vakaviin ongelmiin. 

Väitän, että nämä eivät ole uusia tai edes lisääntyneitä ilmiöitä. Median saavutettavuus ja yksittäisen uutisen leviämisvauhti saattavat luoda mielikuvan ongelmien lisääntymisestä. Yksittäisen kiusaamisen puiminen julkisuudessa voi olla kaikkien huulilla lisäten mielikuvaa ilmiön yleisyydestä. Toisaalta, jokainen niistä on liikaa.  Kenen kuuluu ratkaista oppilaiden keskinäisiin väleihin liittyvät ongelmat? 

Koulun aikuiset eivät kuulu oppilaiden vertaisryhmään, jossa kiusaaminen syntyy. Kun aikuinen on paikalla, oppilaiden roolit ovat erilaiset, kuin silloin, kun ollaan vaan kaveriporukalla. Näihin lapsiporukan rooleihin vaikuttamalla vähennetään kiusaamista. Kiusaamiseen puuttuminen ei useinkaan ratkaise koko pulmaa, vaikka lopettaa ahdistuksen siinä hetkessä. Tehokkaimmin roolit muuttuvat silloin, kun lapset itse haluavat ratkaista ongelman (sykähdyttävä esimerkki tästä: IS 28.3.2016). Kiusaaminen on yhteisöllistä toimintaa, johon vaikuttavat muutkin, kuin varsinaiset kiusaajat. Miten lapset saadaan kantamaan vastuuta? 

Millainen on uusi, hyvä koulu? Vastaus lienee helppo; sellainen, jossa on hyvä olla ja opitaan. Uudessa koulussa taitavin opettaja ei ole se, joka on miettinyt kaiken valmiiksi; sopivat tehtävät, eriyttämisen, ryhmäyttämisen, palkitsemisen ja tukitoimet. Niin oppimisessa kuin sosiaalisissa suhteissa oppilaan kuuluu olla aktiivinen osallistuja. Uudessa koulussa taitavin opettaja tietää tarkkaan missä mennään, tuntee oppilaansa ja oppimisen tavoitteet, mutta ei tee kaikkea valmiiksi. Hän  motivoi lapsia tavoittelemaan oppimista ja valaa heihin uskoa itseensä.

Tässä käy, kuten Onnimanni-lorussa, se ei lopu. Jokainen vastaus herättää uuden kysymyksen.