sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Törmäyskurssi oppilaan kanssa - kukkahattuja vai vallankäyttöä

Opettajan ja koulunkäyntiavustajan työssä negatiivinen kohtaaminen oppilaan kanssa on väistämätön.  Lapset tekevät joka koulussa välillä jotain väärää, johon aikuisten tulee puuttua - eikä ohjaava keskustelu aina mene, kuten kasvattajat toivoisivat. Julkisuudessa tilanteet ja niistä jaetut mielipiteet jakaantuvat kovin usein keskinäiseen syyttelyyn lepsuilusta tai julmasta vallankäytöstä. Niitä molempia voi vastustaa samalla argumentilla, niissä ei välitetä lapsesta. Lepsu - kukkahattutäti - ei ohjaa riittävän jämäkästi väärälle polulle eksynyttä. Julma vallankäyttäjä lähtee taisteluun lapsen kanssa tavoitteenaan erävoitto vakaasti uskoen, että on asettamassa tarpeellisia rajoja lapselle.

Aivan keskeinen kysymys ohjauksessa on mielestäni se, tähtääkö aikuisen toiminta käsillä olevan tilanteen nopeaan ratkaisuun vai oppilaan edistymiseen asiassa. Nopea ratkaisu on usein tarpeen ja aivan erityisen tarpeen silloin, kun jonkun turvallisuus vaarantuu. Silloin koulun aikuinen käyttää valta-asemaansa ja auktoriteettiaan käskien, vaatien, takavarikoiden tai keskeyttäen oppilaan toiminnan. Tätä me koulun aikuiset olemme tottuneet tekemään. Opettaja tai avustaja, joka ei näin koskaan tee, ei muiden mielestä puutu riittävällä jämäkkyydellä oppilaiden rikkeisiin. Onko hän se kukkahattutäti?

Usein tilanne on se, että kasvatettavaksemme on annettu lapsi, jonka elämä on rikki tai jokin muu seikka saa hänet ajautumaan toistuvasti "tilanteisiin". Tällöin täytyy niin sanotusti "valita taistelunsa". Jos hänen kohdallaan syöksyy oikaisemaan kaikkea väärää systemaattisesti ja voimallisesti aina silloin, kun pieninkin poikkeama säännöistä havaitaan, saattaa pidemmän ajan kuluessa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Huumori, yställiset sanat ja ymmärtäminen rakentavat luottamusta, jota tarvitaan lapsen koulu-uran aikana. Toivon, ettei näitä kasvattajia kutsuta kukkahattutädeiksi.

Kun keskustelu lapsen käyttäytymisen ohjaamisesta herää, tuntuu etteivät tilanteiden ja lasten moninaisuudet saa keskustelussa huomiota, vaan kukin julistaa yhtä oikeaa puuttumisen mallia. Koulun aikuisia ohjaa kasvattamisen tavoite - päämäärä tasapainoisesta ja yhteiskuntakelpoisesta aikuisesta. Ammattilaisina he toimivat lapsen kasvun kannalta parhaalla mahdollisella tavalla ohittaen mahdollisen oman turhautumisensa.