Millainen on uusi, hyvä koulu? - ja muita vaikeita kysymyksiä

Ehkä vedenjakajalla käy aina näin? Kun opetussuunnitelma ja oppimisympäristöt ovat muuttumassa, ilmassa on samaan aikaan sekä innostumista että pelkoa. Julkisen keskustelun vahvoja näkemyksiä lukiessani mieleeni on noussut kysymyksiä, joihin kaikkiin minulla ei ole vastauksia. Jos sinulla on, luen ne mielelläni kommenteista.

Suomen PISA-tutkimuksen tulosten heikkeneminen (HS 11.2.2016) on heittänyt häpeän viitan kiitetyn peruskoulumme päälle.  Erityisesti heikkojen tulosten määrä oli lisääntynyt merkittävästi. Mitä tästä pitäisi ajatella? Eikö meillä enää osata opettaa? 

Mittaavatko vanhat mittarit uusia taitoja? Ovatko jotkin taidot heikentyneet, mutta mitään ei ole tullut tilalle? Uuden opetussuunnitelman keskeinen muutos on laaja-alaisen osaamisen tavoittelu. Elämässä tuikitärkeät taidot mm. ajattelu ja oppimaan oppiminen tai kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu eivät ole vielä päässeet laajoihin kansainvälisiin tutkimuksiin mukaan. Kun oppimisen tavoitteet muuttuvat - tulee jotain osaamista lisää - voisiko se tapahtua ilman, että jokin aiemmin osattu heikkenee? Pitääkö meidän siis huolestua PISA-tuloksista? Vai onko niin, että se mittaa ainakin osittain sellaisia taitoja, jotka kuuluu siirtää "must-know -osastosta" "nice-to-know -osastoon"? On vaikea uskoa, että kukaan olettaa muutoksen tarkoittavan vain tärkeiden sisältöjen ja taitojen lisäämistä, ilman että jonkin muun harjoittelua vähennetään. Mikä siis joutaa romukoppaan, kun uusi ja uljas valtaa aikaa ja aivokapasiteettia? 

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila toi Ylen sivuilla 8.4.2016 esiin huolen kouluhyvinvoinnin heikentymisestä. Kiusaamisen yleisyys ja koulu-uupumus saivat Kurttilan pohtimaan yhteiskunnallisia ratkaisuja näihin kiistatta vakaviin ongelmiin. 

Väitän, että nämä eivät ole uusia tai edes lisääntyneitä ilmiöitä. Median saavutettavuus ja yksittäisen uutisen leviämisvauhti saattavat luoda mielikuvan ongelmien lisääntymisestä. Yksittäisen kiusaamisen puiminen julkisuudessa voi olla kaikkien huulilla lisäten mielikuvaa ilmiön yleisyydestä. Toisaalta, jokainen niistä on liikaa.  Kenen kuuluu ratkaista oppilaiden keskinäisiin väleihin liittyvät ongelmat? 

Koulun aikuiset eivät kuulu oppilaiden vertaisryhmään, jossa kiusaaminen syntyy. Kun aikuinen on paikalla, oppilaiden roolit ovat erilaiset, kuin silloin, kun ollaan vaan kaveriporukalla. Näihin lapsiporukan rooleihin vaikuttamalla vähennetään kiusaamista. Kiusaamiseen puuttuminen ei useinkaan ratkaise koko pulmaa, vaikka lopettaa ahdistuksen siinä hetkessä. Tehokkaimmin roolit muuttuvat silloin, kun lapset itse haluavat ratkaista ongelman (sykähdyttävä esimerkki tästä: IS 28.3.2016). Kiusaaminen on yhteisöllistä toimintaa, johon vaikuttavat muutkin, kuin varsinaiset kiusaajat. Miten lapset saadaan kantamaan vastuuta? 

Millainen on uusi, hyvä koulu? Vastaus lienee helppo; sellainen, jossa on hyvä olla ja opitaan. Uudessa koulussa taitavin opettaja ei ole se, joka on miettinyt kaiken valmiiksi; sopivat tehtävät, eriyttämisen, ryhmäyttämisen, palkitsemisen ja tukitoimet. Niin oppimisessa kuin sosiaalisissa suhteissa oppilaan kuuluu olla aktiivinen osallistuja. Uudessa koulussa taitavin opettaja tietää tarkkaan missä mennään, tuntee oppilaansa ja oppimisen tavoitteet, mutta ei tee kaikkea valmiiksi. Hän  motivoi lapsia tavoittelemaan oppimista ja valaa heihin uskoa itseensä.

Tässä käy, kuten Onnimanni-lorussa, se ei lopu. Jokainen vastaus herättää uuden kysymyksen.