Koulumme vanhempainfoorumi oli syyskuussa. Olin tyytyväinen, kun 10 vanhempaa pystyi arjen tohinassa tulemaan paikalle keskustelemaan. Tyytyväisyyttäni lisäsi se, että vanhemmilla oli kriittisiä kysymyksiä sekä ajatuksia siitä, miten koulua pitäisi parantaa. Mukavaa oli toki kuulla myös, miten tyytyväisiä vanhemmat ovat yleisellä tasolla koulun toimintaan.
Epäkohta, joka tuntuu vaivaavan huoltajia vuodesta ja tapaamisesta toiseen, on häirintä oppitunneilla. Vanhemmat kertovat lastensa valittavan sitä, että tunnilla on hälinää, eikä siellä pysty keskittymään opiskeluun.
Pelkoon siitä, ettei koulussa voi oppia, kun meillä on jatkuva meteli, on vaikea vastata. Oppilaan kokemus hälinästä on valitettava asia ja siihen luonnollisesti tulee tarttua. Puhe tai äänet koulussa on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi asia, kuin vain oppimista häiritsevä meteli, joka toisten vanhempien mielikuvan mukaan on jatkuvaa.
Käännän kysymyksen äänestä ja puheesta toisinpäin. Millainen on koulu, jossa meteli ei koskaan häiritse - jossa siis on aina hiljaista?
Hiljaisessa koulussa jätetään vuorovaikutuksen opettelu lasten vastuulle. Samaan aikaan, kun työntekijöitä palkkaavat yritykset arvostavat työntekijöissä eniten vuorovaikutus- ja kommunikointitaitoja, koulussa keskitytään kirjoittamaan oikeita vastauksia kirjaan tai vihkoon. Oppitunneilla ei opeteta sanomaan omaa mielipidettä, keskustelemaan eriävistä mielipiteistä tai neuvomaan toisia. Jos mielipiteitä joskus kysytäänkin, toinen osapuoli keskustelussa on aina opettaja. Puheenvuoron saa viittaamalla. Suurin osa tunnista istutaan hiljaa kuunnellen toisten ajatuksia eikä niihin saa impulsiivisesti reagoida.
Kun vuorovaikutusta - keskustelua - harjoitellaan, vähintään kaksi henkilöä juttelee ja saattaa olla välillä eri mieltäkin. Luokassa on käynnissä noin 10 eri keskustelua, joissa toivottavasti kannustetaan toisia, ollaan eri mieltä, haetaan ratkaisua ongelmiin ja iloitaan yhdessä. Ääni on välillä opettajallekin liian suuri. Se on kuitenkin tehtävä, sillä me haluamme, että oppilaamme oppivat kertomaan mielipiteensä rakentavalla tavalla, kasvavat sietämään erilaisia mielipiteitä ja osaavat tehdä kompromisseja silloin kun ryhmä ei ole samaa mieltä.
Hiljaisessa koulussa vain opettaja opettaa. Kun lapset eivät osaa annettua tehtävää, he viittaavat ja odottavat opettajan apua. Kun viittaajia on paljon, odotus on pitkä eikä oppiminen etene. Hiljaa oleminen on tuskaista. Vastuu oppilaan oppimisesta on opettajalla - ei oppilaalla itsellään. On varmemmin hiljaista, opettaja tosiaan tekee työtä palkkansa eteen ja hyvä osaaja jätetään rauhaan. Osaajan ei tarvitse odottaa opetusta, hän ei sitä tarvitse. Osaajan ei tarvitse kuunnella muiden puhetta, hän suoriutuu annetusta tehtävästä ennätysajassa ja saa kokea olevansa hyvä oppilas.
Kun vastuu oppimisesta on oppilaalla ja opettaja on luokassa apuna, tulee ääntä. Oppilaat saavat keskustella tehtävistä, ratkoa niitä yhdessä ja neuvoa toisiaan. Lapset saavat apua niin opettajalta kuin toisiltaankin ja keskustelussa auttajakin oppii syvemmin. Hiljaisuutta rakastava oppilas, jolle on luontaista puurtaa yksin, häiriintyy. Näin on kuitenkin toimittava, koska koulu on osa maailmaa. Oppilaamme tulevat työskentelemään työpaikoissa, joissa on ääntä, yhteistyötä ja keskustelua sekä parhaimmillaan myös toisten auttamista.
Hiljainen koulu syntyi aikaan, jolloin teollisuus tarvitsi hiljaisia puurtajia tehdastyön tarpeisiin. Tuon työn tekee yhä useammpin kone. Nykyiset oppilaamme tulevat aiempaa useammin työllistämään itse itsensä, tekemään yhteistyötä maailman laajuisesti hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja ratkomaan yhä suurempia ongelmia. Tämän haasteen äärellä toivon, että lapsille annetaan ääni koulussa - ajoittaisen metelin uhallakin.Ajatuksia kouluvuoden varrelta
