tiistai 19. heinäkuuta 2016

Askeleita uuteen opetussuunnitelmaan

Askeleita kohti uutta tavoitetta - Kirjoitan kuvauksen siitä, miten ohjasin omaa toimintaani, kun kokeilin uuden opsin käyttöä opiskelun suunnittelun pohjana. Vaikka oppiainerajoja tulee purkaa, lähden liikkeelle ainelähtöisesti. Näin siksi, että pidän oppiainetta hyvänä viitekehyksenä ajattelulle. Sillä pääsee nopeasti luokkahuoneen tapahtumiin kiinni ja hahmottaa, millaisia sisältöjä tai pedagogisia ratkaisuja oppimiseen mahdollisesti sisältyy. Kannattaa toimia yhdessä tiimin tai tiimiparin kanssa, jotta voitte jakaa työtä sekä pohtia yhdessä.
1) Valitse oppiaine. Esimerkissäni se on yhteiskuntaoppi, joka on uusi oppiaine alakoulussa ja näin ollen vaatii joka tapauksessa aluksi tutustumista. Älä vielä ota oppikirjaa esiin, se saattaa houkuttaa vanhastaan tuttuun toimintatapaan, eikä oma ajattelu avaudu sille, mitä uudessa opsissa tavoitellaan.

2) Selvitä  oman koulusi/kuntasi laaja-alaisen osaamisen painopistealueet ja valitse aluksi yksi. Valtakunnallisessa opsissa kunkin oppiaineen kohdalla on taulukko, josta näkee mitkä sisällöt ja laaja-alaiset tavoitteet sopivat hyvin yhteen. Tässä esimerkissä se on L7 osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Kannattaa pitää mielessä, että tätä laaja-alaista tavoitetta tavoitellaan muissakin jaksoissa ja myös toisissa aineissa, joten ei kannata viedä heti rimaa taivaisiin.

3) Valitse sisältö- (S) ja  tavoitealueet (T). Sisältö on se "oppikirjan teksti" ja tavoitteet osaamista, jota sillä tavoitellaan. Esimerkissä ne ovat:
  • S3 aktiivinen kansalaisuus ja vaikuttaminen
  • T3 ohjaan oppilaan hahmottamaan itsensä yksilönä ja erilaisten yhteisöjen jäsenenä, ymmärtämään ihmisoikeuksien ja tasa-arvon merkityksen sekä hahmottamaan yhteiskunnan oikeudellisia periaatteita ja 
  • T7 kannustan oppilasta harjoittelemaan demokraattisen vaikuttamisen perustaitoja sekä keskustelemaan rakentavasti eri mielipiteistä.    
4) Kirjoita sisällöt ja tavoitteet sellaiseen muotoon, että oppilaat ymmärtävät ne, kokoa pedagogista keinoja lähestyä teemaa ja liitä monipuolisia arviointi-ideoita mukaan. Tässä kannattaa hyödyntää oppikirjaa, mikä sellainen on hankittu.

5) Esittele oppilaille ja päättäkää yhdessä, miten etenette. Lähetä huoltajille tieto jakson tavoitteista ja kysy, mitä he toivoisivat lapsensa osaavan jakson päätteeksi. Näin toimien asiasta kiinnostuneet vastaavat, mutta tämä ei kuitenkaan kuormita, jos ei tahdo osallistua. Viestistä saattaa seurata vaikka opintokäynti jonnekin tai koulun ulkopuolinen esiintyjä.


YHTEISKUNTAOPPI - AKTIIVINEN KANSALAISUUS JA VAIKUTTAMINEN


TAVOITE
(arvosana 8)
TAPOJA OPPIA
ARVIOINTI
SYVENTÄMINEN
(mahdollisuus osoittaa syvempää oppimista, arvosana 9 tai 10)
-Osaan toimia yhteisten sääntöjen mukaisesti.
-Osaan kertoa, miksi säännöt ovat tärkeitä.
-Syvällinen tutustuminen koulun sääntöihin - väittelyt
-Arvokeskustelut
-Mielipidemittaukset
-Sääntöjen opettaminen ekaluokkalaisille (kummitoiminta)

-Itsearviointi
-Väittelyn vertaisarviointi

-Essee aiheesta Ovatko säännöt samat kaikille?
-Tiedän ainakin osan ihmisoikeuksista.
-Osaan perustella, miksi ihmisoikeudet ovat tärkeitä.
-Tiedonhankinta eri lähteistä
-Korttipeli ihmisoikeuksista
-Ryhmien lyhyet puheet ihmisoikeuksien toteutumisesta koulussa
-Puheiden sisällön arviointi (ope)

-Lapsenoikeuksien päivän aamunavaus koko koululle
-Tutkielma/esitys merkittävän hlön tai järjestön työstä.
-Tiedän, mihin eri yhteisöihin kuulun.
-Tiedän oikeuteni ja velvollisuuteni näissä yhteisöissä.
-Esitelmä,kirjoitelma tai valokuvakollaasi itsestä eri yhteisöissä (koulu, perhe, harrastus)
-Töiden arviointi
-Essee/esitelmä yksilön eri rooleista eri yhteisöissä
-Osaan kuunnella toisten mielipiteitä ja ottaa ne huomioon.
-Esitän omia mielipiteitäni keskustelussa.
-Osaan toimia enemmistön päätöksen  mukaisesti.
-Väittelyt, joihin valmistaudutaan
-Arvokeskustelut
-Kokouksen pitäminen jostakin luokan asiasta

-Itsearviointi
-Vertaisarviointi
-Vapaaehtoisena sovittelijana toimiminen
-Tiedän, mitä koulumme oppilaskunnan hallitus tekee.
-Osaan kertoa, miten oppilaskunnan hallituksen jäsenet valita.
-Tiedän, miten saan tärkeän asian oppilaskunnan hallituksen käsiteltäväksi.
-Oppilaskunnan hallituksen jäsenten vaalin järjestäminen omassa luokassa
-Oppilaskunnan hallituksen toimintaan tutustuminen
-Ryhmäkoe
-Ehdokasasettelu ja vaalimainonta oppilaskunnan hallituksen jäsenten vaalia varten koko koululle



Olen rakentanut nämä pohdinnat itselleni, sellaiselle opettajalle, joka minä olen. Askeleeni tai ohjeeni eivät ole relevantteja kaikille, sillä olemme tietysti kovin erilaisia työssämme. Julkaisemalla tämän yritän kantaa korteni kekoon saatuani monilta bloggaajilta niin hyviä ajatuksia ja vinkkejä toivoen, että voisin olla jollekin toiselle avuksi.

Innostutaan yhdessä uudesta opsista, sillä flow vie keveämmin perille!



perjantai 15. heinäkuuta 2016

Älä unohda näitä, kun uusi ops tulee!

Mistä lähteä liikkeelle, kun elokuussa pohtii, suunnittelee ja lopulta vie oppilaat oppimisen äärelle? Oman toiminnan muuttaminen on opintomatka, eikä se hoidu hetkessä tai kevyesti. Se vaatii motivaatiota ja energiaa siinä määrin, että muutamia selkeitä karikoita kannataa välttää.

Älä yritä muuttaa kaikkea heti, sitä ei kukaan jaksa, mutta aloita muutos heti. Ihmisen toiminta ei muutu, jos hän odottaa sopivaa hetkeä, sillä sitä ei opettajan aktiivisessa arjessa tule. Älä tee liian työlästä muutosta kerralla, sillä sinä et ole ainoa, jonka pitää oppia toimimaan toisin. Elokuun suunnitelmainnossa jaksaa mitä vain, mutta lokakuu koittaa joka vuosi - niin sinulle kuin oppilaillekin.

Älä sorru ylimielisyyteen! Jokainen meistä lukiessaan opetussuunnitelmaa löytää kohtia, joita on toteuttanut jo kauan. Se ei silti tarkoita sitä, ettei minkään pidä enää muuttua. Kun uutta rakennetaan, se perustuu jo hyväksi havaittuun sekä tavoitteeseen paremmasta. Pidä kiinni jo käyttöönottamistasi, aktiivisuutta ja oppimista edistävistä toimintamalleista ja opi opsista lisää. Myös laajuutta ja syvyyttä kannattaa lisätä, kun jokin alkaa toimia.

Älä luo luokkaasi uusia rakenteita tai tapoja, joiden päivittäinen toteuttaminen on arjessa sinusta kiinni. Se on yksi varmimmista tavoista uuvuttaa itsensä ja luoda sellaista uutta, joka loppuu mahdottomuuteensa jossakin vaiheessa. Paras toimintakulttuurin muutos on sellainen, joka valuu oppilastasolle saakka ja toimii silloinkin, kun sinä olet koulutuksessa tai muuten poissa.

Älä aloita suunnittelua oppikirjasta! Se esittää valmiita ja hyviäkin ratkaisuja, mutta löysistyttää opettajan omaa ajattelua ja johdattaa helposti yksipuolisiin toimintatapoihin.

Älä unohda jättää jotakin pois! Kenen tahansa "kone" tilttaa, jos uudistaminen on vain lisäämistä entiseen. Tämä vaatii aktiivista päätöstä ja itselleen muistuttelua, sillä mikään ei ole väsyneenä helpompaa, kuin sujahtaminen vanhaan, tuttuun toimintatapaan. Kaksi hyvää poisopittavaa ovat odottelun ja oppikirjan täyttämisen vähentäminen.

Älä tee yksin! Tarvitset tiimiparia tai tiimin pohtimaan kanssasi, jakamaan työtä sekä tsemppariksi silloin, kun asiat menevät mönkään. Yhdessä tehtäessä pitää sopeuttaa omaa toimintaa toisen tyyliin, se on joskus jopa hitaampaa, kuin yksin tehdessä, mutta lopulta jäät selvästi plussalle. Toiminta on takuulla laadukkaampaa ja aikaa sekä vaivaa säästyy varmasti.

Älä unohda tiedottaa vanhemmille! Varsinkin alussa on hämmennys suurta. Oppilaan lisääntynyt vastuu oppimisesta saattaa luoda vaikutelman siitä, ettei koulussa opeteta enää.

Älä ole ankara - älä itsellesi, tiimiparillesi tai oppilaillesi. Te kaikki olette uuden äärellä. Muutos aiheuttaa epävarmuutta, vastustusta, väsymystä ja haikeutta. Muuttunutta toimintatapaa saatetaan jopa syyttää esim. oppimattomuudesta. Pidä pääsi kylmänä, sillä uusi opetussuunnitelma herättää paljon mielipiteitä, mutta sen noudattaminen ei ole opettajalle mielipidekysymys.

Seuraavassa tekstissäni yritän löytää ne suunnittelun askeleet, jotka johdattavat uuden opetussuunnitelman mukaiseen opiskeluun.


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Oppikirja vangitsi opettajan

Kuka tekee pedagogiset ratkaisut opetuksessa? Miten oppimista arvioidaan? Kuka laatii koekysymykset? Puhumme pedagogisesta vapaudesta, mutta iso osa opettajista on luopunut vapaudestaan jonkin kustantamon materiaalin helppouden houkuttelemana.

Suomalainen oppikirja on maailman parhaita, jollei paras. Ei ole ollenkaan hassumpi idea noudattaa oppimateriaalin etenemisjärjestystä, onhan se ammattilaisten kokemuksella laadittu ja tarkkaan pohdittu. Tällä reseptillä on tuotettu kansainvälistä Pisa-menestystä, tasoitettu osaamisen eroja ja luotu mahdollisuuksia sellaisillekin lapsille, joiden kotona ei juuri kirjoja ole.

Vaikka laatu on hyvästä, oppikirjan käyttäminen pääasiallisena opetussuunnitelmana löysistyttää ajattelua. Oppikirjaa orjallisesti seuraavan opettajan ei ole pakko tutustua opetussuunnitelmaan tai arvioinnin kriteereihin. Hänen ei tarvitse kiteyttää oppilailleen tai itselleen oppituntien tavoitteita ja silti suomalaisen oppikirjan kannattelemana, oppimistulos on ihan hyvä. Graaveimmillaan oppikirjan valta näkyy niin kutsutuissa "urakoissa", joissa oppilaan tulee tehdä tietyt sivut esimerkiksi matematiikan kirjasta. Urakka on valmis, kun jokaisessa tehtävässä on ratkaisu. Oppilaalle tavoite näyttäytyy kirjan täyttämisenä, ei oppimisena. Asia avautuu paremmin, kun viemme tavoitteen pois koulumaailmasta.

Oletetaan, että opettajan tulisi opettaa nuorelle, miten oja kaivetaan oikein. Osatavoitteita olisivat tietysti lapioinnin tekniikat, oikeat työasennot ja jaksamisesta huolehtiminen. Koulu-urakan kaltaisessa työskentelytavassa, nuorelle annettaisiin lapio ja kehoitettaisiin kaivamaan 10 m pitkä ja 70 cm syvä oja. Kaikki kaivavat 10 m riippumatta siitä, osaako asian ennestään, oppiiko sen jo vähän kaivettuaan tai onko lapiota koskaan nähnytkään. Ei ole lainkaan hämmästyttävää, että oppilaat eivät useinkaan osaa sanoa mitä koulussa oppivat tai, mikä on kunkin toiminnan tavoite.

Toinen tuore esimerkki tuli eteen tilanteessa, jossa opettaja pähkäili, miten hankalaa on jarrutella taitavampaa ryhmää jakotunnilla, jotta ollaan yhteisellä tunnilla sitten samassa kohdassa. Vinkki siitä, että tekee taitavamman ryhmän kanssa jotain muuta, paljasti vankilan; "Mutta kun me noudatamme tämän ryhmän kanssa "piip" oppikirjan sisältöjä".

Yhä useampi oppilas ei pysty opiskelemaan samalla tavoin, kuin muut. Luokissa on enenevässä määrin lapsia, jotka eivät ymmärrä oppikirjojen sanastoa riittävästi, eivät jaksa keskittyä oppikirjamaiseen opiskeluun tai edes paikallaan istumiseen. Tällöin opettajalta edellytetään joustavia järjestelyitä, oppilaalle räätälöityä arviointimenetelmää ja opetuksen eriyttämistä. Työn lisääntyvien vaatimusten ahdistama saattaa löytää pikaratkaisun pulmaan - vanhan tutun kirjankustantajan. Se tarjoaa e-kirjoja ja s-kirjoja, jotka toimivat yhteen perusoppikirjan kanssa.

Ennen paniikkinappulan painamista, toivon pysähtymistä ja epävarmuuden sietoa edes hetken. Oppikirjat eivät ole tähänkään saakka kattaneet koko opetussuunnitelmaa, vielä vähemmän ne pystyvät tekemään sen nyt, kun erilaisia taitoja, laaja-alaista osaamista ja lisääntyvää vastuuntuntoa tulee lisätä. Näissä uusissa taidoissa voi olla vastaus myös moneen luokassa nousevaan pulmaan; motivaation puutteeseen, näköalattomuuteen tai sanavaraston heikkouteen.

Ei heitetä maailman parasta oppikirjaa pois, vaan annetaan sille se asema, joka sille kuuluu - se on yksi monista oppimisen välineistä.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Opetusta odotellessa oppiminen voi karata

Oppilaat tulevat luokkaan ja odottavat. Ensin sitä, että kaikki ovat luokassa, sitten sitä, että, kaikki ovat valmiita opiskeluun ja lopuksi vielä sitä, että kaikki saavat kirjat ja kynät esille. Odottava opettaja on lempeä, hän antaa kaikille heidän tarvitsemansa ajan, ei tuskastu hitaaseenkaan vauhtiin ja  varmistaa sen, että kaikki pääsevät mukaan. Lopulta opetetaan ja annetaan ohjeita.

Entä jos ei tarvitsisikaan odottaa? Jos oppiminen olisikin järjestetty siten, että lapsella on mahdollisuus ottaa siitä itse vastuuta. Hän voisi tulla välitunnilta luokkaan ja ryhtyä hommiin riippumatta siitä, mitä luokan muut oppilaat tekevät. Hän tietäisi, mitä pitää tehdä, mitä saa tehdä ja mitä sitten tehdä, kun on oppinut tavoitteeksi asetetut asiat.

Koulumme on pullollaan oppia odottavia oppilaita, jotka osaavat ryhtyä toimeen, pysyä tehtävässä ja harjaannuttaa opiskelun taitoja ihan itsekseenkin. Heille samantahtiseen opiskeluun pakottaminen tarkoittaa odottamista ja hidastelua. Oppitunnin oikea tavoite hämärtyy, kun rauhoittumisen odottelusta tulee pääasia. Opiskelusta syntyy kuva määrätyn tehtävän tekemisenä ja ohjeen tarkkana noudattamisena.

Vaikka suurten joukkojen ohjaamiseen liittyy aina väistämättä myös odottelua, oppimisen järjestämisessä sitä voidaan merkittävästi vähentää. Uuden opetussuunnitelman tuomista muutoksista tämä vastuun siirtäminen oppilaalle ja samantahtisuuden vähentäminen ovat ensisijaisimmat muutokset. Ilman niitä moni muu opetussuunnitelman uudistus ei voi toteutua. Tämän sivutuotteena opettajalta liikenee enenmän aikaa niille oppilaille, jotka tarvitsevat enemmän tukea.

Leikkimielisesti voimme laskea, että jos lapsi yhdeksän vuoden peruskoulun aikana odottaa joka oppitunti 5 minuuttia, on hän päättötodistuksen saadessaan odottanut yhteensä yhden kouluvuoden.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kun kunnioitusta ei ole

Ihmisen kohtaaminen on jalo taito, jota tarvitaan ennen kaikkea koulussa. Kohtaaminen ei ole vain toiselle juttelemista tai kuuntelua. Se ei automaattisesti tapahdu, vaikka oltaisiin sovussa tai halattaisiin. Kun kohtaa ihmisen aidosti, sellaiset asiat, kuin menneet tapahtumat, häpeä tai syyllisyys, eivät ole mukana. On vain ihminen, joka myötäelää toisen tunnetta ja auttaa.

Peruskoulu kuuluu kaikille lapsille. Koulun tehtävä on antaa mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen ihan jokaiselle. Kun maailma muuttuu ja monimuotoistuu, voimme yhä harvemmin pitää tiettyjä taitoja, tietoja tai arvoja itsestäänselvyyksinä, vaan meidän tulee tehdä työtä niiden eteen. On turhauttavaa huomata, kuinka vanhempia ihmisiä ei kunnioiteta, opettajaa ei totella, aikuisille valehdellaan tai toisen (koulun) omaisuutta rikotaan välinpitämättömästi.

Meillä on koulussa selkeät säännöt sekä arvot ja niiden noudattamista vaaditaan jämäkästi. Se ei kuitenkaan aina yksin riitä. Koemme koulussa jatkuvasti tilanteita, joissa toistuva ohjaaminen, vaatiminen ja jopa rankaiseminen eivät tunnu kasvattavan lasta oikeaan suuntaan. Samat lapset valitsevat yhä uudestaan väärin.

Näiltä lapsilta puuttuu yhteisöllisyyden kokemus. He eivät koe me-henkeä. Kukaan ei haluaisi loukata läheistään tai rikkoa omaansa. Kaikki haluavat hyväksyntää omaan lähipiiriin kuuluvilta aikuisilta, heitä totellaan ja heille puhutaan totta. Koulu on näille lapsille ainakin ulkopuolinen tai joillekin jopa vastustaja. Koulun aikuista vastaan tulee puolustautua, jotta elämässä selviää. Näillä lapsilla ei ole luottamusta siihen, että opettajan toiminta on myös heidän parhaakseen. On ihan sama miten jämäkästi heitä ohjaa ja rankaisee, heille kyse on taistelusta. Jotta taistelu voi loppua, toisen on laskettava ase ensin.

Perusturvallisuus on elinehto. Ilman sitä ei opi tunnistamaan omia vahvuuksiaan tai heikkouksiaan, ei koe ryhmähenkeä, ei motivoidu opiskelemaan tai iloitse onnistumisesta. Perusturvaton on kuin suojaton vihollisten keskellä. Kaikkea ja kaikkia pitää varoa tai ainakin epäillä. Rentous ja empatia ovat vieraita asioita. Perusturvallisuuden kivijalka on kohtaaminen, toisen hyväksyminen puutteineen päivineen. Se ei ole samaa, kuin väärien tekojen hyväksyminen. Se on ajan antamista lapselle. Se on sitä, ettei "tiedä" kaikkia vastauksia toisen puolesta, vaan kuuntelee ennakkoluulottomasti. Parhaimmillaan se on hyvän näkemistä siellä, missä muut eivät ole sitä nähneet.

Lapsi, joka kokee, että hänestä välitetään, uskaltaa. Uskallusta tarvitaan heikkouksien tunnustamiseen, toiselle kiitoksen antamiseen ja yrittämiseen. Silloin voi syntyä toive paremmasta elämästä ja onnistumisesta ilman taistelua. Herää kokemus meistä - yhteisestä ryhmästä.

Koulun nykyiset rakenteet eivät tue kohtaamista. Aikuisten päivä on tiukkaan aikataulutettu ja siitä poikkeaminen lipsahtaa nopeasti virkavirheeksi. Toivon, että uudistaessamme oppimista uuden opetussuunnitelman myötä, löydämme keinoja arjen kohtaamisten lisäämisessä.





maanantai 11. huhtikuuta 2016

Millainen on uusi, hyvä koulu? - ja muita vaikeita kysymyksiä

Ehkä vedenjakajalla käy aina näin? Kun opetussuunnitelma ja oppimisympäristöt ovat muuttumassa, ilmassa on samaan aikaan sekä innostumista että pelkoa. Julkisen keskustelun vahvoja näkemyksiä lukiessani mieleeni on noussut kysymyksiä, joihin kaikkiin minulla ei ole vastauksia. Jos sinulla on, luen ne mielelläni kommenteista.

Suomen PISA-tutkimuksen tulosten heikkeneminen (HS 11.2.2016) on heittänyt häpeän viitan kiitetyn peruskoulumme päälle.  Erityisesti heikkojen tulosten määrä oli lisääntynyt merkittävästi. Mitä tästä pitäisi ajatella? Eikö meillä enää osata opettaa? 

Mittaavatko vanhat mittarit uusia taitoja? Ovatko jotkin taidot heikentyneet, mutta mitään ei ole tullut tilalle? Uuden opetussuunnitelman keskeinen muutos on laaja-alaisen osaamisen tavoittelu. Elämässä tuikitärkeät taidot mm. ajattelu ja oppimaan oppiminen tai kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu eivät ole vielä päässeet laajoihin kansainvälisiin tutkimuksiin mukaan. Kun oppimisen tavoitteet muuttuvat - tulee jotain osaamista lisää - voisiko se tapahtua ilman, että jokin aiemmin osattu heikkenee? Pitääkö meidän siis huolestua PISA-tuloksista? Vai onko niin, että se mittaa ainakin osittain sellaisia taitoja, jotka kuuluu siirtää "must-know -osastosta" "nice-to-know -osastoon"? On vaikea uskoa, että kukaan olettaa muutoksen tarkoittavan vain tärkeiden sisältöjen ja taitojen lisäämistä, ilman että jonkin muun harjoittelua vähennetään. Mikä siis joutaa romukoppaan, kun uusi ja uljas valtaa aikaa ja aivokapasiteettia? 

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila toi Ylen sivuilla 8.4.2016 esiin huolen kouluhyvinvoinnin heikentymisestä. Kiusaamisen yleisyys ja koulu-uupumus saivat Kurttilan pohtimaan yhteiskunnallisia ratkaisuja näihin kiistatta vakaviin ongelmiin. 

Väitän, että nämä eivät ole uusia tai edes lisääntyneitä ilmiöitä. Median saavutettavuus ja yksittäisen uutisen leviämisvauhti saattavat luoda mielikuvan ongelmien lisääntymisestä. Yksittäisen kiusaamisen puiminen julkisuudessa voi olla kaikkien huulilla lisäten mielikuvaa ilmiön yleisyydestä. Toisaalta, jokainen niistä on liikaa.  Kenen kuuluu ratkaista oppilaiden keskinäisiin väleihin liittyvät ongelmat? 

Koulun aikuiset eivät kuulu oppilaiden vertaisryhmään, jossa kiusaaminen syntyy. Kun aikuinen on paikalla, oppilaiden roolit ovat erilaiset, kuin silloin, kun ollaan vaan kaveriporukalla. Näihin lapsiporukan rooleihin vaikuttamalla vähennetään kiusaamista. Kiusaamiseen puuttuminen ei useinkaan ratkaise koko pulmaa, vaikka lopettaa ahdistuksen siinä hetkessä. Tehokkaimmin roolit muuttuvat silloin, kun lapset itse haluavat ratkaista ongelman (sykähdyttävä esimerkki tästä: IS 28.3.2016). Kiusaaminen on yhteisöllistä toimintaa, johon vaikuttavat muutkin, kuin varsinaiset kiusaajat. Miten lapset saadaan kantamaan vastuuta? 

Millainen on uusi, hyvä koulu? Vastaus lienee helppo; sellainen, jossa on hyvä olla ja opitaan. Uudessa koulussa taitavin opettaja ei ole se, joka on miettinyt kaiken valmiiksi; sopivat tehtävät, eriyttämisen, ryhmäyttämisen, palkitsemisen ja tukitoimet. Niin oppimisessa kuin sosiaalisissa suhteissa oppilaan kuuluu olla aktiivinen osallistuja. Uudessa koulussa taitavin opettaja tietää tarkkaan missä mennään, tuntee oppilaansa ja oppimisen tavoitteet, mutta ei tee kaikkea valmiiksi. Hän  motivoi lapsia tavoittelemaan oppimista ja valaa heihin uskoa itseensä.

Tässä käy, kuten Onnimanni-lorussa, se ei lopu. Jokainen vastaus herättää uuden kysymyksen.











perjantai 11. maaliskuuta 2016

Uutta virtaa yhteistyölle oppimisympäristöä muokkaamalla

Kun Kaivokselan koulu on tänä lukuvuonna kokeillut koulutilojen käyttöä uusilla tavoilla, olen päässyt pohtimaan koulurakennusta ja opiskelun järjestämistä oppilaita parhaiten hyödyttävällä tavalla.

MITÄ ME SITTEN KOKEILIMME?

Luokat jaettiin yhteistyöryhmiin - samoihin ryhmiin, joissa opettajat muutoinkin toimivat. Otimme neljän ryhmän käyttöön kolme luokkahuonetta. Esimerkiksi luokille 3A, 3B, 4A ja 4B tilat 202, 203 ja 204. Lukujärjestys rakennettiin siten, että kullakin luokalla oli oma tila, jossa opiskella suurimman osan aikaa. Kun yksi luokista oli musiikkitunnilla musaluokassa, liikuntatunnilla salissa, käsityön tunnilla käsityön tiloissa tai opintokäynnillä koulun ulkopuolella, muut kolme luokkaa valtasivat mainitut kolme luokkahuonetta.

Näiden tuntien lisäksi viikkoon mahtui joitakin tunteja, jolloin kahdelle ryhmälle oli merkitty sama tila; esim. luokille 3A ja 3B luokkatila 202. Tällä tunnilla oli tarkoitus kehitellä ja kokeilla uuden opetussuunnitelman mukaisia yhteistyömuotoja sekä käyttää koulun julkisia tiloja oppimiseen.

Työskentelymuotoja oli useita. Innokkaimmat kokeilijat uppoutuivat yhteisopettajuuteen jakaen kaikki oppitunnit systeemillä kaksi luokkaa, kaksi opettajaa, yksi tila sekä julkiset tilat. Toisessa mallissa koko luokka-aste (3 luokkaa) jakoi äidinkielen tunnit ohjeistaen oppilaat samassa tilassa ja jakautuen sitten työskentelemään kahteen luokkatilaan sekä yleisiin tiloihin. Monet luokat jakoivat musiikin tunnit siten, että musaluokassa oli kaksi luokkaa ja kaksi opettajaa ja opettajat jakoivat opetusvastuun puoliksi. Yhteistyömuotoja oli useita muitakin opettajien suunnitelmien mukaisesti oppilaiden tarpeet huomioiden.

Erilaisten yhteistyömalleihin lisäksi kokeilimme sitä, miten koulumme julkiset tilat sopivat opiskeluun. Julkisia tiloja olivat aulatilat, käytävät, ruokala ja ulkoalueet (jonne mentiin lähinnä liikunnan tai opintokäyntien tunneilla).

MILLAISIA TULOKSIA KOKEILUT TUOTTIVAT?

Yhteistyö opettajien välillä lisääntyi merkittävästi. Moni yhteistyökuvio sai alkunsa kokeilun aikana ja jatkuu sen jälkeenkin. Opetukseen liittyvä yhteissuunnittelu lisääntyi ja oppilaat suhtautuivat positiivisesti uusiin opetusmenetelmiin. Oppilaiden osallistuminen muuttui aktiivisemmaksi ja sellaiset oppilaat, jotka kykenevät itsenäiseen työskentelyyn, pystyivät paremmin työskentelemään haluamassaan paikassa. Opiskelussa tehtävä yhteistyö yli luokka- ja ikärajojen samoin kuin toiminnallinen oppiminen lisääntyivät. Toisaalta valtaosa opettajista koki syyskuussa, että oppilaiden levottomuus lisääntyi ja heidän valvomisensa oli vaikeampaa. Maaliskuussa tehty kokeilu koettiin rauhallisemmaksi. Opettajien mielestä se johtui siitä, että he opettajina ja oppilaat myös tiesivät syyskuun kokeilun perusteella, miten toimia.

Me opimme ratkaisevalla tavalla, miten koulun kalustusta tulee muuttaa ja millaista oppimista uusi,  ensi elokuussa käyttöönotettava opetussuunnitelma koululta edellyttää.

MITÄ ON LUPA ODOTTAA JATKOSSA?

Monissa luokissa harjoiteltiin luottamusta ja työskentelytaitoja. Kiinnitettiin huomiota siihen, miltä vastuullinen ja itsenäinen opiskelu näyttää. Kokeilussa sellaiset oppilaat, jotka osasivat kantaa vastuuta opiskelusta, saivat valita opiskelupaikkansa vapaammin. Erityisesti opettajan tukea tarvitsevat oppilaat, työskentelivät lähellä häntä turvallisessa ohjauksessa. Toivon, että opettajien rohkeus vähentää samantahtista opiskelua ja päästää niin sanotusti oppilas irti, lisääntyy. Ajatus, että koko luokka odottaa joka tunnin alussa esim. 5 minuuttia, että viimeinenkin oppilas luokalla rauhoittuu kuuntelemaan opetusta, on huolestuttava. Tuo viisi minuuttia jokaisesta oppitunnista on
enemmän kuin kaksi oppituntia viikossa.  Se on liikaa!

Samoin on luennon kuuntelemisen laita. Vaikka opiskelussa ajoittain tarvitaan yhteistä opetusta kaikille oppilaille, sitä on vielä nykyäänkin liikaa. Osa oppilaista osaa asian ennestään, osa ei jaksa kuunnella ja osalle opetus on liian vaikeaa. Rohkeampi eriyttäminen, toisin sanoen erilaiset tehtävät ja työtavat eri lapsille, tuovat mukanaan lisääntyvän motivaation ja paremmat oppimistulokset.

Kokeilussa oltiin tavallista aktiivisempia oppijoita. Uskon, että aktiivisuuden hyödyt huomattiin ja oppilaan vastuuttaminen jatkuu. Lapset oppivat säätelemään omaa toimintaansa ja ohjautumaan itse. Opettajan aika voi suuntautua enemmän niille, jotka tarvitsevat lähes kokoaikaista ohjausta.

Opetin itsekin syyskuun kokeilun aikana tokaluokkalaisten ryhmälle tarinan kirjoittamista kaksi tuntia viikossa kokonaan yleisissä tiloissa - koulun aulassa. Kun ekaluokkalaiset lähtivät jonoina ruokailuun, meteli oli mielestäni todella häiritsevää. Olin pahoillani kirjoittavien tokaluokkalaisten puolesta, kunnes huomasin, etteivät he häiriintyneet lainkaan. Silloin oivalsin, että näille lapsille tilanne oli luonteva ja uppoutuessaan oman tarinan luomiseen he loivat omaa tekstiä, neuvoivat toisilleen tabletin käyttöä ja jakoivat ideoita.